Heinolan kirkonkylän kylätalo, Kyläpirtti, on yli satavuotias hirsitalo, jossa on eletty monenlaista elämää ja tehty monta remonttia.
Rakennus on peräisin 1920-luvulta ja siirretty muualta nykyiselle paikalleen. 1950-luvulle asti talossa asuivat Ferdinand ja Hilja Anttila, joiden jälkeen talo päätyi kunnan omistukseen ja jäi tyhjilleen. Vain talon yläkerta oli asuinkäytössä 1970-luvulle asti.
Vuonna 1983 talo remontoitiin ja siihen muutti Heinolan Säästöpankin kirkonkylän konttori. Vuosien myötä pankin nimi vaihtui ja konttori lakkautettiin vuonna 1997, minkä jälkeen talo jäi tyhjilleen. Vuonna 2003 talo siirtyi kyläläisten omistukseen. Tuolloin perustettiin Kylätalo Oy ja talon rahoittamiseksi myytiin 302 kappaletta 100 euron osakkeita yksityisille henkilöille, yrityksille ja yhteisöille. Talon pääomistajaksi tuli kyläyhdistys.
Tavoitteet
Kyläpirtin peruskorjaus- ja muutostöiden tavoitteena on saada kylätalo sellaiseen kuntoon, että siellä voidaan jatkaa ja kehittää edelleen kyläläisten monipuolisia palveluja ja toimintoja. Talo on sisätiloiltaan epäkäytännöllinen ja kunnoltaan käytössä kulunut. Talosta puuttuu mm. esteetön yleisövessa.
Kyläpirtillä toimivat kahvila ja lahjatavaramyymälä sekä nettipiste, kopiointi- ja tulostuspalvelu sekä infopiste, jossa jaetaan matkailuinfoa sekä kaupungin tiedotteita. Talossa pidetään myös kuukausittain vaihtuvia taidenäyttelyitä.
Keskeisen sijaintinsa vuoksi pirtillä pidetään yhdistysten ja yhtiöiden kokouksia, koulutustilaisuuksia, lauluiltoja, kastejuhlia, merkkipäiviä ja muistotilaisuuksia. Talo pihoineen ja puistoineen toimii myös erilaisten kyläjuhlien pitopaikkana.
Kylätalossa työskentelee tällä hetkellä kyläyhdistyksen palkkaamana ympärivuotisesti kahvilatyöntekijöitä ja kylätalkkari. Kesäisin talolle on palkattu kylän nuoria kesätöihin. Vuodesta 2006 lähtien Kyläpirtillä on järjestetty kaupungille ostopalveluna kaikki valtiollisten ja kuntavaalien ennakkoäänestykset.
Toimenpiteet
Remontissa uusitaan Kyläpirtin vesi- ja viemäriputket sekä korjataan lämmitysjärjestelmä ja uusitaan ilmanvaihto. Taloon rakennetaan nykyisen toimistotilan paikalle liikuntarajoitteet huomioiva yleisövessa.
Taloa laajennetaan uuden toimiston, siivouskaapin ja varaston verran. Kahvilaan tehdään lisää tilaa poistamalla kahvilan keskellä oleva iso savupiippurakenne. Kahvilan ja keittiön valaistus uusitaan. Lattia- ja seinäpinnoitteet kunnostetaan. Myös kahvilan ja keittiön kalustus uusitaan mahdollisuuksien mukaan käyttämällä kierrätystuotteita.
Tavoitteena on myös, että pirtin päätyyn rakennetaan 20-neliöinen, osavuotinen lasiterassi 15 lisäasiakaspaikkaa varten.
Missä nyt mennään?
Kyläpirtin peruskorjaus- ja muutostyöt ovat suunnittelun osalta hyvällä mallilla. Hankehakemus päärahoittajalle eli Päijänne-Leaderille saadaan lähettämiskuntoon syyskuussa. Elokuun puolessa välissä selviää, mitä remontti maksaa. Silloin kyläyhdistys saa tarjoukset kokonaisurakasta kolmelta paikalliselta urakoitsijalta. Rakentamaan päästään vasta sitten, kun Päijänne-Leader ry:n hallitus ja Ely-keskus ovat hyväksyneet kyläyhdistyksen hankehakemuksen.
Osakkeiden myynti
Päijänne-Leaderin lisäksi kyläyhdistys hakee rahoitusta kylätalon remonttiin Marjatta ja Eino Kollin sekä Heinolan Manttaalikunnan säätiöiltä. Kyläyhdistys järjestää myös erilaisia varainhankintatapahtumia.
Kylätalon remontin rahoittamista varten kyläyhdistys myy osan omistamistaan Kylätalo Oy:n osakkeista. Kylätalo Oy:n 302:sta osakkeesta 127 kpl on kyläyhdistyksen omistuksessa. Muita kylätalon omistajia ovat yksittäiset kyläläiset ja muutama yritys. 20 vuotta sitten, kylätalon perustamisvaiheessa, osakkeita myytiin halukkaille 100e/kpl.
Kyläyhdistyksen hallitus on päättänyt laittaa osan omistamistaan kylätalon osakkeista myyntiin 150 euron kappalehinnalla saadakseen varoja kylätalon peruskorjaukseen. Osakkeita voi ostaa kuka tahansa, yksityinen ihminen, yhteisö tai yritys, joka haluaa tukea remontin tekoa.
Osoituksena tuesta uuden osakkeen ostaja saa nimensä varta vasten valmistettavaan mukiin, joka sijoitetaan näyttävälle paikalle uusitussa kahvilassa.
OMA MUKI ORRELLE -kampanja
Jos ja kun innostut ostamaan osakkeen tai enemmän, toimi seuraavasti:
maksa tukisumma kyläyhdistyksen tilille
FI6210073000218334
Viitetekstiin KYLÄTALO OY OSAKE, ostajan nimi ja puhelinnumero
Kun maksu on tullut yhdistyksen tilille, kysytään tarkemmat tiedot puhelimitse ja kirjataan ylös: ostajan/yrityksen nimi, henkilötunnus/Y-tunnus, osoite, asuinpaikka ja myytyjen osakkeiden määrä.
Kyläyhdistyksen hallitus hyväksyy kuukausikokouksessaan osakemyynnit, minkä jälkeen tehdään kirjaukset osakasluetteloon, osakekirjan siirtomerkintä ja luovutus ostajalle. Mikäli hallitus evää myynnin, rahat palautetaan maksajan tilille viikon kuluessa. Kyläyhdistyksen hallitus myös päättää kuinka paljon se myy osakkeita.
Lisätietoa osakkeiden ostosta saat kyläyhdistyksen puheenjohtajalta Outi Rautkoskelta puh. 0445183173, outi.rautkoski@pp.inet.fi ja varapuheenjohtaja Aira Seppälältä puh. 0405204607, aira.seppala@gmail.com