Tervehdys, on ilo kertoa, että PALSTAVILJELY JATKUU ENSI KESÄNÄ 2023 Pirtin pellolla Kotasen rannalla.

Tänä kesänä viljelijöitä on ollut 15 kappaletta. Aarin (10x10 metriä) vuokra on ollut ja on ensi kesänäkin 10 euroa. Uusia viljelijöitä mahtuu mukaan, koska pellolla on tilaa. Tuomo Orasmaa kyntää peltoa syyskuun lopulla niin paljon kuin tarvitsemme.

Ole siis yhteydessä allekirjoittaneeseen ja ilmoita haluatko jatkaa viljelyä ja onko tiedossasi muita viljelystä kiinnostuneita immeisiä. Osalta palstalaisia olen jo saanut jatkoilmoituksen.

Olisin kiitollinen, jos ja kun antaisit myös palautetta tämän kesän kokemusten perusteella siitä, miten viljelykokemusta voisi parantaa. Varsien ja naattien keräys on esim. ollut hoitamatta.

Olen kehottanut viljelijöitä viemään naatit ja varret pellon alapuoliseen reunaan lähelle järven rantaa, missä kotilot jatkavat juhlintaansa. Varsissa ja naateissa on sen verran kotiloita, että niiden kuljettaminen toiseen paikkaan ei ole suotavaa.

Olen sopinut Orasmaan Tuomon kanssa, että risukkoinen, kotiloiden valtaama ja juuria tursuava ranta-alue jää kyntämättä edelleen. Lähimpänä rantaa olevat palstat voidaan siirtää ylemmäksi, jos niin halutaan.

Ranta-alue pitää tosin raivata syksyllä jollain konstilla.

kukka.jpgSADONKORJUUJUHLA

Vietämme sadonkorjuujuhlaa Kyläpirtin pihalla tiistaina 6.9.2022 klo 18. Kuka tahansa voi tuoda pirtin pihalle syksyn satoa myytäväksi joko Pirtinpellolta tai omasta puutarhasta peräkonttikauppa-tyyliin.

Martat paistavat lettuja ja kyläyhdistys keittää kahvit. Tarjoilusta perimme pientä hintaa.

Tervetuloa lämpimästi sadonkorjuujuhlaan vaihtamaan kuulumisia.

Yst. Päivi Kuisma

040 7579553